แว่นขยาย
ตัวโหลดการค้นหา

Elizabeth Taylor 
Hyvien ihmisten hotelli 

สนับสนุน
Lämmin ja haikean kaunis romaani vanhuudesta, rakkaudesta ja yllättävästä ystävyydestä.Hiljattain leskeksi jäänyt rouva Laura Palfrey asettuu miehensä kuoleman jälkeen asumaan vaatimattomaan hotelliin Lontoossa. Kun omat lapset eivät ehdi kiireiltään vierailla Lauran luona, hän löytää uusia tuttavuuksia muista hotellin asukkaista. Asukkaiden joukosta löytyy suuria persoonia, joista kaikki tuntuvat olevan loputtoman uteliaita, joten aika kuluu leppoisasti juoruillessa. Lauran mieltä painaa kuitenkin yksi murhe – hän on kertonut muille hotellin asukkaille, että tyttärenpoika on tulossa pian vierailemaan. Kun tätä ei kuulu eikä näy, alkaa Lauraa jo vähän nolostuttaa.Eräällä kävelyretkellään Laura kaatuu ja loukkaa jalkansa. Onnekseen hän törmää samalla Ludo Myersiin, innokkaaseen kirjailijanalkuun, joka auttaa hänet kotiin. Kun Laura kutsuu Ludon syömään kiitoksena avusta, eräs hotellin asiakkaista sattuu kuulemaan asiasta ja olettaa, että kyseessä on Lauran tyttärenpoika. Sen sijaan että oikaisisivat väärän luulon, Laura ja Ludo alkavat leikkiä mukana. Vanhan naisen ja nuoren miehen välille syntyy lämmin ystävyys, ja Lauralle selviää, että uusi rakkaus voi yllättää vanhallakin iällä.-
€11.31
วิธีการชำระเงิน
ภาษา ฟินแลนด์ ● รูป EPUB ● ISBN 9788726684605 ● นักแปล Antero Tiusanen ● สำนักพิมพ์ SAGA Egmont ● การตีพิมพ์ 2023 ● ที่สามารถดาวน์โหลดได้ 3 ครั้ง ● เงินตรา EUR ● ID 9334672 ● ป้องกันการคัดลอก Adobe DRM
ต้องใช้เครื่องอ่านหนังสืออิเล็กทรอนิกส์ที่มีความสามารถ DRM

หนังสืออิเล็กทรอนิกส์เพิ่มเติมจากผู้แต่งคนเดียวกัน / บรรณาธิการ

257,870 หนังสืออิเล็กทรอนิกส์ในหมวดหมู่นี้